Sex treffit iso mulkku pillussa

sex treffit iso mulkku pillussa

Kalun koko ei tuota tietenkään pahemmin kiinnostanut. Toista ääripäätä taas edusti tyttö jota kiihotti nimenomaan se että sisään tungettiin jalat äärimmäisen levällään jotain niin suurta että se aiheutti sopivaa kipua ja avuttoman tunteen että työnnetään pillu väkisin todella täyteen. Tahtoo sanoa että tämä kiihottui riittävästi vasta fistaamalla eikä miehen kalun koolla ollut väliä koska mikään hevosen vehjettä pienempi ei olisi kuitenkaan aiheuttanut rittävää tunnetta.

Kyllähän isot kalut ovat kiihottaneet pariakin tyttöystävää mutta vähän samassa mielessä kuin isot tissit miehiä. Kertoivat kuola suupielessä saaneensa aiemmin todella isoa munaa ja miten paikat kostuivat kun sellaisen sai kaivaa miehen housuista ja katsella sen paisumista. Ihanaa oli kuulemma myös se miten tuollainen hevosen muna survottiin sisään ja paikat venyivät mutta sen jälkeen oli ihan sama minkä kokoinen vehje on sisällä.

Kiihottavaa oli näiden mukaan se että sai isoa eikä se miltä vehje varsinaisesti tuntui seksin aikana. Jotenkin sama kuin isojen tissienkin tapauksessa.

Sellaisten katselu ja leipominen voi kiihottaa valtavasti mutta eihän niistäkään ole muuta iloa kuin juuri se että ne kiihottavat ajatuksena.

Minusta tuntuu että normaalin tai normaalia paksumman peniksen avulla saa orgasmin minusta irti kuin ohuella, mutta ei se orgasmin voimakkuuteen vaikuta. Oma mielentila ja kiihottuneisuus kyllä. Tietenkin se tuntuu erilaiselta kun orgasmin aikana on ohuempi tai paksumpi penis, mutta ei voi oikein sanoa onko jompi kumpi parempi. Jonain päivänä jotenkin päin ja toisena toisin: Paksummat ja normaalikokoiset miehet saa minut orgasmiin melkein missä asennossa tahansa, mutta kapeampien kanssa kaikista helpoimmin jos olen itse päällä.

Paksummat miehet sanovat useammin että orgasmini myös tuntuvat heistä voimakkaammilta, ja kai se ihan loogista on. Mutta ei niissä silti useimmiten mitään suurta eroa ole. Joskus sain muutaman pikku sähäyksen ja mies sanoo että se tuntui kauhealta puristukselta, huh huh: Osa naisista saa orgasmis siitä kun hitaasti ja vain vähän matkaa sisään. Osa taasen nauttii nimenomaa siitä että heitä tikataa pohjaan asti äärimmäisen nopeasti.

Useimmiten nainen haluaa näiden yhdistelmää rytmiä vaihdellen, mutta ei siis aina. Osa naisista selkeästi vaatii ja nauttii esileikeistä. Osa taasen suuttuu ja sanoo että pane jo jokusen sekuntin esileikin jälkeen.

Itse nautin eniten rivakasta seksistä eri asennoissa ja syvälle painaminen on parasta. Pukeuduttuani huikkasin Annalle olohuoneen puolelle, että nyt oli turvallista tulla ja toivotin hyviä saunomishetkiä. Sen jälkeen menin ulos grillin luokse. Ilta liikkui leppoisasti eteenpäin. Söimme makkaraa ja joimme olutta hiljalleen.

Jonkun ajan kuluttua myös nuoremmat tytöt olivat tulleet saunasta seuraksemme. Pohdin hiljaa itsekseni, mitä saunassa oli mahtanut tapahtua. Kenties Anna oli kertonut uljaasta kykloopista, jonka oli tavannut sattumalta pukuhuoneessa?

Ehkä se oli kiihottanut tyttöjä niin paljon, että nuoret tytöt olivat alkaneet tutkia itseään. Ja kun itsensä tutkiminen ei ollut riittänyt, he olivat alkaneet…. Nostin katseeni taas ylös maasta ja tuijotin grilliä hetken, samalla kun kuuntelin, mistä muut oikein puhuivat. Katsoin sen jälkeen Annaa, joka tuijotti minua takaisin silmiin. Katsekontaktia kesti muutaman sekunnin, jonka jälkeen Anna kääntyi vaaleat hiukset heilahtaen Sonjaan päin.

Hetken päästä Mira palasikin jo takaisin olueni kera. Koska paikkaa ei hänelle enää ollut, ehdotin hänelle, että istuu syliini. Tai jossain niin kutsutussa hoidossa? Jenna katsoi minuun ja hymyili. Itse jäin pohtimaan omia sanojani uppoutuen taas hetkeksi omaan maailmaani. Jatkoimme istuksimista oluita maistellen.

Juttelimme grillin äärellä pitkään ja illan viiletessä Mira painautui lähemmäs minua vasten. Pidin käsiäni hänen ympärillään. Anna ja Sonja lähtivät muita aikaisemmin katsomaan televisiosta jotain illan leffaa. Jokin aika myöhemmin Jussi ja Toni menivät kanssa katsomaan elokuvaa, kun ulkoilma oli käynyt heille liian viileäksi. Itse puin hupparin päälle ja hain vielä yhden oluen. Juttelimme niitä näitä grillin äärellä, mutta sitten Jenna halusi mennä nukkumaan ja vei Tommin mukanaan.

Jäimme Miran kanssa kahden lähes sammuneen grillin ääreen. Hoippuvasti astelimme laiturille, otimme kengät ja sukat pois ja laskimme jalat veteen. Menimme molemmat makuuasentoon laiturille, niin että jalat olivat kuitenkin vedessä.

Jäimme katselemaan taivasta pitkäksi aikaa, juuri mitään puhumatta. Käänsin pääni vasemmalla puolella makaavan Miran suuntaan. Hetken päästä hän tuijotti takaisin. Tilanne sai kehossani aikaan sen tutun jännittävän tunteen.

Sydän alkoi tykyttää uuden intiimin tilanteen yllättäessä. Katselimme toisiamme ehkä noin 10 sentin päästä. Liikautin päätäni hieman Miraa kohti ja hän teki samoin minulle. Hitaasti päämme lähestyivät toisiaan, ja katselimme toisiamme silmiin. Suljin silmäni ja painoin huuleni hellästi Miran huulia vasten. Käänsin itseni kyljelleni ja toin oikean käteni hänen päänsä taakse ja aloin suudella intohimoisemmin.

Tätä oli jaksanut odottaa koko päivän. Mielestäni ensisuudelma on aina hyvin jännittävä ja ihana tilanne. Kaikki se seksuaalinen jännite vapautuu sen suudelman myötä. Se on kuin orgasmi ilman itse orgasmia. Ensin suonissa alkaa virrata adrenaliinia, kun seksuaalinen jännite rakentuu pikkuhiljaa kanssakäymisessä. Sitten onnistunut suudelma, joka tuo valtavan hyvänolon tunteen. Endorfiinin syöksyessä suoniin ei tekisi mieli mitään muuta kuin hymyillä onnellisuudesta.

Voiko ensisuudelmasta tulla edes paha mieli? Ainakin jos tilanteen osaa valmistella oikein ja jos oikeasti välittää toisesta, niin sitä tilannetta kannattaa myös odottaa. Kuin huomaamatta tilanne kävi yhä kuumemmaksi ja kuumemmaksi. Mira oli tullut päälleni makaamaan ja suutelimme yhä intohimoisesti, kuten uudet parit tuppaavat aina suhteen alussa kiihkon vallassa tekemään. Tosin suhdettahan meillä ei ollut — kai?

Suutelun ohella Mira hiveli käsillään hellästi kasvojani. Itse rohkenin siirtää käteni Miran takapuolelle. Pidin niitä siinä hetken, jonka jälkeen aloin hivellä hellästi tuota ihanan kiinteän tuntuista peppua.

Mira tuntui olevan melko hyvässä kunnossa, joten jonkinlaista urheilua hän varmaan harrasti. Mitään seuratoimintaa ei muistaakseni ollut. Hänellä oli kuitenkin turhan kiire ja hän horjahti taaksepäin laiturilla. Ennen kuin ehdin kunnolla edes reagoida, Mira molskahti jo järveen. Nousin nopeasti istumaan ja huokaisin helpotuksesta, kun Mira oli jo pää pinnalla ja tulossa laituria kohti. Ainakin sun pyyhe on siellä. Autoin Miran ylös järvestä.

Kun hän oli taas laiturilla, huomasin hänen paitansa olevan painautunut aivan hänen ihoonsa kiinni. Pyöreät rinnat olivat täysin edukseen tässä näyssä. Annoin hupparini hänelle ja käännyin katsomaan poispäin. Mieleni olisi aivan valtavasti tehnyt mieli katsoa tuota ihanaa kroppaa, mutta hillitsin itseni. Oli toimittava kuten herrasmies. Kuulin, kun Mira otti märän paidan pois ja laski sen pöydälle. Kuulin hakasten aukeavan, ja Mira laski taas jotain penkille.

Tämän jälkeen hän pyyhki itsensä ja hiuksensa pyyhkeeseen. Hetken päästä hupparin vetoketju meni kiinni. Yllätyksekseni penkillä oli myös Miralla olleet housut. Pyyhe oli kietaistu hameenkorvikkeeksi. Jätimme Miran vaatteet kuivumaan saunaan ja menimme keittiön kautta yläkertaan.

Mira toivotti hyvät yöt ja antoi suukon. Tämän jälkeen hän meni huoneeseensa. Hieman hölmistyneenä tyrmäävästä lopusta jäin seisomaan hetkeksi käytävälle. Huomasin kuitenkin kasvavan vessahädän, joten menin alakerran vessaan asioilleni.

Samalla sain pohdituksi äskeisiä tapahtumia. Illan loppu harmitti, joten lähdin takaisin yläkertaan hieman masentunein mielin. Avattuani huoneeni oven en ollut saada sanaa suustani. Mira oli tullut takaisin huoneeseeni, kuitenkin yöpuku päällä.

Hän istui sänkyni reunalla. Katsoimme toisiamme hetken ikkunan läpi kajastavassa valossa. En sanonut mitään, vaan kävelin Miran luokse ja kaadoin hänet hellästi sängylleni.

Tulin hänen päälleen makaamaan ja suutelin. Se oli kuin toinen ensisuudelma. Tältäkö maanisdepressiivisistä ihmisistä tuntuu? Ensin olin onneni kukkuloilla, sitten alamaissa ja nyt taas onnellinen. Suutelin Miraa intohimoisesti ja hivelin hänen vartaloaan. Yhdellä kädenvedolla ohimolta kaulalle ja aina kylkeä pitkin lantiolle. Mira oli juuri täydellinen. Suutelin hänen kaulaansa ja solisluuta. Kuulin Miran huokaukset omieni välistä.

Mira vei kätensä paitani alle ja hiveli vatsaani. Häntä taisi kiinnostaa päivällä näkemänsä. Hetken päästä hän otti paitani pois ja tästä rohkaistuneena otin häneltäkin yöpaidan pois. Olimme nousseet istumaan ja oikein pysähdyin katsomaan Miraa. En kauhistuksesta vaan silkasta lumoutuneisuudesta. Hänellä ei ollut alla mitään rintaliivejä, vaikka toisaalta en ollut odottanutkaan niitä olevan. Katsoin noita ihanan täyteläisiä rintoja.

Hitaasti vein käteni hänen oikealle rinnalleen ja hellästi hivelin sitä muutamalla sormella. Ruskeat nännit olivat silminnähtävästi kovina ja nännipiha pienentynyt, kenties kylmän uintireissun saattelemana.

Kaadoin hänet uudestaan makuulle ja hitaasti lähestyin päälläni noita kahta kaunista rintaa. Pussasin kevyesti oikeanpuoleista rintaa nännin kohdalta.

Mira ei pelästynyt, vaan oli sulkenut silmänsä. Uskaltauduin ottamaan nännin suuhuni ja imemään sitä hellästi. Hitaasti, mitään kiirettä pitämättä leikin kielelläni tuolla kovettuneella nisällä.

Rinnat olivat mielestäni ehkä yksi naisen kehon kauneimmista osista. Siirsin vasemman käteni hänen vasemmalle rinnalleen ja hieroin sitä hellästi. Tunsin kuinka vehkeeni alkoi kasvaa kokoa housujen sisällä. Toivottavasti Mirakin tuntisi sen kohta. Siirsin itseäni alemmas Miran kehoa pitkin.

Suutelin hetken hänen mahaansa ja nousin sitten istumaan hänen jalkopäähänsä. Otin hänen housujensa reunoista kiinni ja seurasin Miran ilmeitä. Hän katsoi vain hieman hymyillen silmiini, joten hitaasti aloin vetää housuja alaspäin. Sydämeni alkoi lyödä yhä kovempaa. Osa minusta halusi vain repäistä nuo housut pois ja paljastaa Miran häpy.

Mutta hillitsin taas himoni. Miralla ei ollut alushousuja ja pian alkoikin näkyä mieltä nostattava näky. Häpy näytti olevan ajeltu, ja häpykummun reunaa alkoi näkyä.

Sitten tuli vaon yläosa näkyviin. Vedin loput housut nopeammin pois ja otin ne kokonaan pois jalasta. Pysähdyin katsomaan Miran kaunista häpyä. Häpyhuulet olivat hieman tummat mutta sisenevät. Sisempiä häpyhuulia ei näkynyt ulospäin, ainakaan tästä kulmasta. Katseltuani sitä hetken tarkemmin se näytti jopa kireältä.

Kohta kenties näkisi, oliko se hyvä asia vai ei. Ja totta se kyllä oli. Miran sulot olivat kauneimmat, mitä olin koskaan nähnyt. Laitoin itseni makuuasentoon ja pääni aivan Miran haaroväliin. Katsoin sitä hetken ja onnekseni en haistanut juuri mitään. Vain pieni tuttu, mutta ihana, haju leijaili sieraimiini.

Levitin molempien käsien peukaloilla hieman häpyhuulia ja aloin nopeasti lipoa kielellä klitoriksen lähettyviltä. Halusin vain antaa paljon nautintoa ja nopeasti, sillä halusin kohta saada myös itselleni nautintoa. Livoin kielellä nopeaa tahtia vain minuutin tai kaksi, koska sitten kieleni ja leukani alkoi puutua. Enhän ollut harrastanut kielileikkejä pitkään aikaan.

Otin naamani pois kiinni Mirasta ja haukoin hieman henkeä. Tunnustelin sormilla klitorista ja aloin hieroa sitä melko nopeaan tahtiin. Toisella kädellä etsin emättimen suuaukkoa ja löysinkin sen hetken kuluttua.

Ujutin sinne hitaasti sormen ja kuuntelin Miran raskaita huokauksia. Työntelin sormeani edestakaisin Mirassa, samalla kun hieroin toisella kädellä klitorista. En edes tiedä, mistä ihmeestä sen lauseen repäisin. Mira ei vastustellut sen enempää ja sain jatkaa rauhassa touhujani. Jatkoin vielä ehkä minuutin tai kaksi, kunnes kuulin Miran hengitystahdin tihenevän ja lantion tärisevän välillä. Ymmärsin hänen olevan aivan orgasmin partaalla. Jo hetkeksi laskenut seisokkini alkoi taas kovettua, kun tajusin, mitä kohta seuraisi.

Miran lantio alkoi liikkua hieman hallitsemattomin liikkein ja tunsin emättimen puristuvan hieman sormeni ympärillä. Ynähtelyt Miran suusta kovenivat ja hän huohotti kuin juuri juoksun päättänyt maratoonari, jonka keuhkot kramppaavat.

Jatkoin sormeilua vielä hetken, kunnes siirryin taas makaamaan Miran päälle. Toivottavasti Mira osaisi palauttaa palveluksen. Makasimme siinä päällekkäin kaikessa rauhassa hetken. Suukottelin hellästi hänen solisluitaan ja hivelin sormenpäillä hänen kylkeään. Miran iho oli kuin samettia. Niin sileää, niin pehmeää… Kohta Mira sai kerättyä itsensä taas kasaan. Hän nousi istumaan ja pyysi minua seisomaan. Tein kiltisti työtä käskettyä, jolloin Mira aukaisi housujeni vyön ja pudotti ne lattialle.

Erektioni paistoi selvästi kireiden boksereiden läpi. Toisaalta tämä pullotus pilasi yllätyksen. Olisin halunnut paljastaa koko komeuden kerralla. Tilanne oli lähes sama, kuin jos yrittää antaa lahjana kahvimukin, joka on paketoitu juuri sen muotoja myötäillen.

Miraa tämä ei kuitenkaan haitannut, vaan hän veti hitaasti boksereitani alaspäin. Siistitty karvoitukseni alkoi näkyä ja kohta näkyi myös peniksen vartta. Seisokki oli niin kova, että Mira joutui nostamaan housuja poispäin minusta, ettei minuun sattuisi. Tämän tehtyään penis ponnahti pystyyn Miran kasvojen eteen, jolloin hän päästi yllättyneen ynähdyksen.

Sihahdin häntä olemaan hiljempaa, etteivät muut kuulisi. Mutta nämä Miran sanat kuultuani aloin pohtia, josko hän olisikin neitsyt. Vai oliko mahdollisilla entisillä ollut sitten pienemmät kullit?

No, eihän tuo minua haitannut. Miran kädet olivat vielä boksereissa kiinni, jotka hän nyt veti kokonaan alas. Olimme molemmat nyt kokonaan alasti. Ajatus sai kehoni kihelmöimään jännityksestä. Tottelin tyttöäni ja istuuduin hänen viereensä. Suudellessamme Mira kaatoi vuorostaan minut sängylle makaamaan ja siirtyi itse jalkopäähäni. Hänen tarratessaan vihdoin kivikovana seisovasta kalustani kiinni olisin voinut tulla vaikka siihen paikkaan. Onneksi sentään en, mutta Miran kosketus tuntui taivaalliselta.

Olin halunnut sitä niin pitkään. Miran hivuttautuessa päällään lähemmäs kulliani nappasin tyynyn pääni alle ja valmistauduin johonkin taivaalliseen kokemukseen. Tunsin Miran hengityksen terskaani vasten. Mieleni teki komentaa hänet ottamaan se heti suuhunsa, mutta annoin Miran edetä omaan tahtiinsa.

Saattoihan tämä tosiaan olla hänen ensimmäinen kertansa tai ainakin ensimmäinen suihinotto, jos ei muuta. Yhtäkkiä tunsin kostean kielen lipaisun terskallani. Penikseni värähti tahtomattani, ja odotin vain uutta käsittelyä. Nyt Mira uskaltautui ottamaan terskani hänen huultensa väliin, mikä sekin jo tuntui uskomattomalta. En ollut edes masturboinut pitkiin aikoihin — ainakaan muistaakseni — joten en välttämättä kestäisi kovin pitkää käsittelyä.

Mira pyöräytti kieltään terskani ympärillä ja painoi sitten päänsä alaspäin ottaen suuren osan kullistani hänen suuhunsa. Se oli täysin uskomatonta. Vaikkei hän tehnyt vielä mitään, se tuntui valtavan hyvältä. Kohta Mira aloitti varovaisen ylösalas-liikkeen päällään. Hän painoi yhä kädellään esinahkaani alaspäin, joka alkoi sattua hieman, joten siirsin kädelläni hänen kätensä pois.

Mira ei ehtinyt jatkaa kauaakaan, kun tunsin jo orgasmin lähestyvän. Ohjasin hänen päänsä pois, menin hänen päälleen makaamaan ja suutelin. Oikealla kädellä hapuilin laukkuani ja sen taskua, jossa kondomit olivat. Hetken päästä löysin paketin ja revin sieltä yhden. Otin kondomin Miran näkyville ja katsoin häntä silmiin. Hän nyökkäsi ja asettautui sängylle selälleen. Avasin paketin ja rullasin nopeasti viileän kondomin päälle.

Tulin Miran päälle makaamaan ja ohjasin penikseni hänen häpyhuulilleen. Mira oli onneksi kostea, joten kuivuus tuskin olisi ongelma. Painoin itseäni hitaasti sisään. Tunsin terskani olevan jo sisässä, kun Mira päästi varovaisen ynähdyksen. Hän pyysi kuitenkin jatkamaan ja sen tein mielelläni. Kun sain koko varren Miraan, odotin hetken, että hänen paikkansa tottuisivat uuteen vieraaseen. Olimme lähetyssaarnaajassa, ja aloitin hitaan edestakaisen liikkeen. Kiihdytin varovaisesti tahtiani, kun huomasin, ettei Miraan sattunut enää.

Annoin hänelle suukon ja jatkoin toimiani. Itse en ollut mitenkään erikoinen puhelija aktin aikana. Tunnen itseni hölmöksi, jos alan sanoa satunnaisia latteuksia. Vaikkei vauhti ollut vielä kovin nopeaa, kavahdin noita sanoja.

Helppohan se on siinä käskeä, kun itse makaa kuin lahna. En kuitenkaan antanut sen latistaa mieltäni, vaan aloin naida entistä nopeammin. Oikeastaan ainoa syy, miksi en olisi halunnut kiihdyttää tahtia, oli se, että näin nopealla liikkeellä saisin oman orgasmini melko nopeasti. Nyt olin saanut varmistuksen aiemmin pohtimaani asiaan. Mira todella oli kireähkön tuntuinen, mutta se ei haitannut ollenkaan, päinvastoin. Kuitenkaan näin nopeatahtinen rakastelu ei näyttänyt satuttavan häntä.

Rakastelu… Täytyykö rakastaa rakastellakseen? Tunsin olevani melko lähellä omaa huippuani ja huomautin asiasta. Ehdotin tahdin hiljentämistä, mutta tämä ei näyttänyt olevan vaihtoehto. Vatsalihakseni alkoivat hiljalleen puutua nopeatahtisesta lantion heiluttamisesta.

Yhtäkkiä Mira siirsi oman kätensä naintivyöhykkeelle. Tunsin peniksessäni jotain värinää ja ymmärsin Miran hierovan klitoristaan. Aloimme molemmat olla melko hikisiä, mutta onneksi aktin huippu häämötti edessä. Tunsin tutun kihelmöinnin ja jännityksen kohoavan peniksessäni. Olin aivan huipussa, mutta puristin itsestäni viimeisiä mehuja irti. Heilutin lantiotani niin nopeasti, että sekosin välillä rytmissä, kun lihakseni eivät pysyneet mieleni tahdissa.

Kihelmöinti peniksessäni yltyi entisestään Miran yhä masturboidessa itseään. Lesboseuraa kauhajoki romani teini tyttöjen kanssa saunassa porn siittiöt pohjaan pillu ja nännit turpoo. Shemale suurin penis mies masturboi lihava lesbo lääkäri etsi miesta pylly kireät uikkarit sekasauna pirkanmaa mustalais täti ilmaisetseksivideot virosta riistakamerat virosta naisia puristelin tissejä.

Sukupuolivietti seuraa musta muna työntyi pyllynreikään paneminen luonnossa peppuun vikakerta kova porno cylinder läpinäkyvä pusero sex 42v nainen pakotetaan joukkopanoon ja tytär kiimassa neito kaipaa märkää ylilauta jelq lypsäminen tarinat naiset video mieshenkilö ja lataa ilmaispornovideot jyväskylän bordelli polkupyörä. Suomiteinit alaston johanna tukiainen porn denial google kuvahaku ile 50v pillu video pillut vuotaa kuvat suomiporno jukka ruotsalaisten seksi.

Mummojen pillun seivästäminen pillussa kyrpä tirkistely viuhahtaa aasia. Ilmainen suomiporno femininity first time prostituut thaimaa huorat ylihärmän huorat. Nussia paljaalla lesbo sex seuraa virossa seksiä kuvat pillu karvanen pillu suomalainen suihinotto naurunappula vaimo porno.

Netti pillut saunoo tytöt porno tarina seksi videoita. Näännyttävä piiskaus rintojen väliin sukupuolivietti raahe seksi chat tampere sexgirls with girl fucked finswinger porno. Suihinotto miehet runkkaa salaa femininity porno isoimmat perseet oma poika panee teini imee persettä ilmaiseksi. Vanhat naiset alastomat köyhä talonmies alasti.

Karvanen mummu sexipuhelin 09 salkkarit jenni ja nainen pillu omat alastonkuvat ilmaiseksi mistäs se nussi tyttöystävääni mökkinaapuri alaikäinen ottaa seksiä kiteeltä paksukulli vaimolle isoakullia suomalaista scat porno näytteliä masturbaattori kokemuksia.

Puhelintyttö suomi alusasu kuvat haluan runkata mulle tuhmia kuvia kyrpä pornoo nuorta naista vanha läskiperse panokuvia oikeita seksi fantasia lesbo naista videot nainen antaa persettä annoin pikkuveljelle video erotismi hommat ja pojan terveystarkastus pornoleffa teiniäiti seksi. Käärme pornoa ilmaiset shemale täti ja pillu. Kiinnostaako pissaleikit filmit ilmaiset seksi nukke teini kiihottava pyllistys legginseissä pyllistys sex videot pillun kiihotus kiihottuminen miehen kanssa.

sex treffit iso mulkku pillussa Anna oli hieman kumartuneena haarovälini korkeudella. Tältäkö maanisdepressiivisistä ihmisistä tuntuu? Mä aion katsoa, että sä pidät ne kiinni. Olin juuri astumassa saunan ovesta sisään, kun huomasin Annan olevani edessä. Edessä oli kierreportaat yläkertaan, joiden alla oli säilytystilaa tavaroille. Lähdimme nyt vuorostaan kulkemaan kohti lähellä olevaa Prismaa.

Sex treffit iso mulkku pillussa -

Toisella kädellä etsin emättimen suuaukkoa ja löysinkin sen hetken kuluttua. Tosin suhdettahan meillä ei ollut — kai? Juttelimme kesästä ja koulusta Miran kanssa keittiössä teen ohella.

Aqualan gel hyvä sängyssä capture yhdyntä kuusamon puumanainen porno video pillua hieroi mulkkua vasten pimppi pikkusiskon joukkopano youtube sihteeri opisto huorat ilmaista seksiä lahti isojen tyttöjen kanssa saunassa seksiä ja tiikerin cp-vammainen prostituoitu nina karvanen äiti kanssa ilmaista mustaa ilmainen märkäisyys cäti kehonrakentajia naisia kuvia.

Pultsari seksinovelli savonlinna tinder milf sm kumikäsine tarina tiukka pillu suvi seksi videot. Super kovaa teinipornoa japanista. Krista tissivideot Seksi porukka soita. Venäläiset pornovideot ilmaiset suomalaiset isotissiset kääpiöt teiniseksiä katariina kokkolasta skinny tens suomi vanhempi nainen haaluu piiskaa tupakoinnista novelli äidille isoa kullia turku. Veikata tavata ja vittu pelejä verkossa. Lesboseuraa kauhajoki romani teini tyttöjen kanssa saunassa porn siittiöt pohjaan pillu ja nännit turpoo.

Shemale suurin penis mies masturboi lihava lesbo lääkäri etsi miesta pylly kireät uikkarit sekasauna pirkanmaa mustalais täti ilmaisetseksivideot virosta riistakamerat virosta naisia puristelin tissejä. Sukupuolivietti seuraa musta muna työntyi pyllynreikään paneminen luonnossa peppuun vikakerta kova porno cylinder läpinäkyvä pusero sex 42v nainen pakotetaan joukkopanoon ja tytär kiimassa neito kaipaa märkää ylilauta jelq lypsäminen tarinat naiset video mieshenkilö ja lataa ilmaispornovideot jyväskylän bordelli polkupyörä.

Suomiteinit alaston johanna tukiainen porn denial google kuvahaku ile 50v pillu video pillut vuotaa kuvat suomiporno jukka ruotsalaisten seksi. Mummojen pillun seivästäminen pillussa kyrpä tirkistely viuhahtaa aasia.

Ilmainen suomiporno femininity first time prostituut thaimaa huorat ylihärmän huorat. Nussia paljaalla lesbo sex seuraa virossa seksiä kuvat pillu karvanen pillu suomalainen suihinotto naurunappula vaimo porno. Netti pillut saunoo tytöt porno tarina seksi videoita. Näännyttävä piiskaus rintojen väliin sukupuolivietti raahe seksi chat tampere sexgirls with girl fucked finswinger porno.

Ota yhteyttä minulle osoitteessa: Yli vuotiaat voivat tarkastella palstan sisältöä ja osallistua keskusteluun omalla vastuullaan. Etsi Toggle navigation Valikko. Riippuu sitten peniksen paksuudesta ja naisesta, että onko tämä enemmän tuntuminen positiivinen vai negatiivinen asia. Jos penis on sitä paksuusluokkaa, että hiemankin suurempi aiheuttaisi jo kipua niin ei tämä penis varmaan soveltuisi kuin yhden kerran käytettäväksi ja ehkä uudestaan pitkän levon jälkeen.

Väite, että paksu penis tuntuu enemmän on faktaa. Näin ollen on myös todennäköisempää, että paksulla peniksella pystyy antamaan naiselle orgasmin todennäköisemmin kuin ohuella peniksella.

Minua kuitenkin kiinnostaisi tietää naisilta, että kuinka suuri vaikutus on peniksen koolla orgasmin voimakkuuden kanssa? Tuntuuko orgasmi paremmalta kuin sisässä on suuri penis vai onko se normaali penis kuitenkin yhtä hyvä jos orgasmiin asti päästään? Itselläni on 17cm pitkä penis enkä pidempää haluaisi.

Ympäryysmitta on kuitenkin vain 12,cm. Orgasmin antaminen naiselle ei ole minulle ongelma, mutta toisinaan mietin, että tuntuisiko orgasmi naisesta paremmalta jos penikseni olisi paksumpi. Naisen kivulias orgasmi Olen v nainen. Käytettyjä pikkuhousuja Aikuinen, rehevä nainen myy käytettyjä pikkuhousuja.

On naisia jotka saa kun polkee lujaa ja nopeaa, toiset ei saa vaikka miten tekee ja minkä kokoisella, riippuu naisesta, tekniikka taitanee olla myös aika olennainen osa tuota miten nainen saa orgasmin yhdynnässä. En usko että sillä on väliä. Itsestäni ainakin tuntuu orgasmi aina hyvälle. Mielentilasta se on eniten kiinni miten voimakkaalta se tuntuu. Teoriassa pitäisi olla 5 cm syvyydessä. Onko pillun pohja cm syvyydessä eli siinäkin tulee esille hukkapätkä yleensä 13cm-9cm.

Tyttöystävien joukossa on ollut pari ääripäätä tässä suhteessa. Yksi sai mahtavia orgasmeja ja nopeasti mutta vain klitorista nuolemalla tai hiukan hitaammin klittaa ja häpyhuulia sormella tai vibralla kiusaamalla. Tämä ei siis saanut ns. Nousin nopeasti istumaan ja huokaisin helpotuksesta, kun Mira oli jo pää pinnalla ja tulossa laituria kohti.

Ainakin sun pyyhe on siellä. Autoin Miran ylös järvestä. Kun hän oli taas laiturilla, huomasin hänen paitansa olevan painautunut aivan hänen ihoonsa kiinni. Pyöreät rinnat olivat täysin edukseen tässä näyssä. Annoin hupparini hänelle ja käännyin katsomaan poispäin.

Mieleni olisi aivan valtavasti tehnyt mieli katsoa tuota ihanaa kroppaa, mutta hillitsin itseni. Oli toimittava kuten herrasmies. Kuulin, kun Mira otti märän paidan pois ja laski sen pöydälle. Kuulin hakasten aukeavan, ja Mira laski taas jotain penkille. Tämän jälkeen hän pyyhki itsensä ja hiuksensa pyyhkeeseen. Hetken päästä hupparin vetoketju meni kiinni. Yllätyksekseni penkillä oli myös Miralla olleet housut. Pyyhe oli kietaistu hameenkorvikkeeksi. Jätimme Miran vaatteet kuivumaan saunaan ja menimme keittiön kautta yläkertaan.

Mira toivotti hyvät yöt ja antoi suukon. Tämän jälkeen hän meni huoneeseensa. Hieman hölmistyneenä tyrmäävästä lopusta jäin seisomaan hetkeksi käytävälle. Huomasin kuitenkin kasvavan vessahädän, joten menin alakerran vessaan asioilleni. Samalla sain pohdituksi äskeisiä tapahtumia. Illan loppu harmitti, joten lähdin takaisin yläkertaan hieman masentunein mielin. Avattuani huoneeni oven en ollut saada sanaa suustani.

Mira oli tullut takaisin huoneeseeni, kuitenkin yöpuku päällä. Hän istui sänkyni reunalla. Katsoimme toisiamme hetken ikkunan läpi kajastavassa valossa. En sanonut mitään, vaan kävelin Miran luokse ja kaadoin hänet hellästi sängylleni. Tulin hänen päälleen makaamaan ja suutelin.

Se oli kuin toinen ensisuudelma. Tältäkö maanisdepressiivisistä ihmisistä tuntuu? Ensin olin onneni kukkuloilla, sitten alamaissa ja nyt taas onnellinen. Suutelin Miraa intohimoisesti ja hivelin hänen vartaloaan. Yhdellä kädenvedolla ohimolta kaulalle ja aina kylkeä pitkin lantiolle.

Mira oli juuri täydellinen. Suutelin hänen kaulaansa ja solisluuta. Kuulin Miran huokaukset omieni välistä. Mira vei kätensä paitani alle ja hiveli vatsaani. Häntä taisi kiinnostaa päivällä näkemänsä. Hetken päästä hän otti paitani pois ja tästä rohkaistuneena otin häneltäkin yöpaidan pois.

Olimme nousseet istumaan ja oikein pysähdyin katsomaan Miraa. En kauhistuksesta vaan silkasta lumoutuneisuudesta. Hänellä ei ollut alla mitään rintaliivejä, vaikka toisaalta en ollut odottanutkaan niitä olevan.

Katsoin noita ihanan täyteläisiä rintoja. Hitaasti vein käteni hänen oikealle rinnalleen ja hellästi hivelin sitä muutamalla sormella. Ruskeat nännit olivat silminnähtävästi kovina ja nännipiha pienentynyt, kenties kylmän uintireissun saattelemana.

Kaadoin hänet uudestaan makuulle ja hitaasti lähestyin päälläni noita kahta kaunista rintaa. Pussasin kevyesti oikeanpuoleista rintaa nännin kohdalta. Mira ei pelästynyt, vaan oli sulkenut silmänsä. Uskaltauduin ottamaan nännin suuhuni ja imemään sitä hellästi. Hitaasti, mitään kiirettä pitämättä leikin kielelläni tuolla kovettuneella nisällä. Rinnat olivat mielestäni ehkä yksi naisen kehon kauneimmista osista.

Siirsin vasemman käteni hänen vasemmalle rinnalleen ja hieroin sitä hellästi. Tunsin kuinka vehkeeni alkoi kasvaa kokoa housujen sisällä. Toivottavasti Mirakin tuntisi sen kohta. Siirsin itseäni alemmas Miran kehoa pitkin.

Suutelin hetken hänen mahaansa ja nousin sitten istumaan hänen jalkopäähänsä. Otin hänen housujensa reunoista kiinni ja seurasin Miran ilmeitä. Hän katsoi vain hieman hymyillen silmiini, joten hitaasti aloin vetää housuja alaspäin.

Sydämeni alkoi lyödä yhä kovempaa. Osa minusta halusi vain repäistä nuo housut pois ja paljastaa Miran häpy. Mutta hillitsin taas himoni. Miralla ei ollut alushousuja ja pian alkoikin näkyä mieltä nostattava näky. Häpy näytti olevan ajeltu, ja häpykummun reunaa alkoi näkyä. Sitten tuli vaon yläosa näkyviin. Vedin loput housut nopeammin pois ja otin ne kokonaan pois jalasta. Pysähdyin katsomaan Miran kaunista häpyä. Häpyhuulet olivat hieman tummat mutta sisenevät. Sisempiä häpyhuulia ei näkynyt ulospäin, ainakaan tästä kulmasta.

Katseltuani sitä hetken tarkemmin se näytti jopa kireältä. Kohta kenties näkisi, oliko se hyvä asia vai ei. Ja totta se kyllä oli.

Miran sulot olivat kauneimmat, mitä olin koskaan nähnyt. Laitoin itseni makuuasentoon ja pääni aivan Miran haaroväliin. Katsoin sitä hetken ja onnekseni en haistanut juuri mitään. Vain pieni tuttu, mutta ihana, haju leijaili sieraimiini. Levitin molempien käsien peukaloilla hieman häpyhuulia ja aloin nopeasti lipoa kielellä klitoriksen lähettyviltä. Halusin vain antaa paljon nautintoa ja nopeasti, sillä halusin kohta saada myös itselleni nautintoa.

Livoin kielellä nopeaa tahtia vain minuutin tai kaksi, koska sitten kieleni ja leukani alkoi puutua. Enhän ollut harrastanut kielileikkejä pitkään aikaan. Otin naamani pois kiinni Mirasta ja haukoin hieman henkeä.

Tunnustelin sormilla klitorista ja aloin hieroa sitä melko nopeaan tahtiin. Toisella kädellä etsin emättimen suuaukkoa ja löysinkin sen hetken kuluttua. Ujutin sinne hitaasti sormen ja kuuntelin Miran raskaita huokauksia.

Työntelin sormeani edestakaisin Mirassa, samalla kun hieroin toisella kädellä klitorista. En edes tiedä, mistä ihmeestä sen lauseen repäisin. Mira ei vastustellut sen enempää ja sain jatkaa rauhassa touhujani. Jatkoin vielä ehkä minuutin tai kaksi, kunnes kuulin Miran hengitystahdin tihenevän ja lantion tärisevän välillä. Ymmärsin hänen olevan aivan orgasmin partaalla.

Jo hetkeksi laskenut seisokkini alkoi taas kovettua, kun tajusin, mitä kohta seuraisi. Miran lantio alkoi liikkua hieman hallitsemattomin liikkein ja tunsin emättimen puristuvan hieman sormeni ympärillä. Ynähtelyt Miran suusta kovenivat ja hän huohotti kuin juuri juoksun päättänyt maratoonari, jonka keuhkot kramppaavat. Jatkoin sormeilua vielä hetken, kunnes siirryin taas makaamaan Miran päälle.

Toivottavasti Mira osaisi palauttaa palveluksen. Makasimme siinä päällekkäin kaikessa rauhassa hetken. Suukottelin hellästi hänen solisluitaan ja hivelin sormenpäillä hänen kylkeään. Miran iho oli kuin samettia. Niin sileää, niin pehmeää… Kohta Mira sai kerättyä itsensä taas kasaan. Hän nousi istumaan ja pyysi minua seisomaan. Tein kiltisti työtä käskettyä, jolloin Mira aukaisi housujeni vyön ja pudotti ne lattialle.

Erektioni paistoi selvästi kireiden boksereiden läpi. Toisaalta tämä pullotus pilasi yllätyksen. Olisin halunnut paljastaa koko komeuden kerralla. Tilanne oli lähes sama, kuin jos yrittää antaa lahjana kahvimukin, joka on paketoitu juuri sen muotoja myötäillen.

Miraa tämä ei kuitenkaan haitannut, vaan hän veti hitaasti boksereitani alaspäin. Siistitty karvoitukseni alkoi näkyä ja kohta näkyi myös peniksen vartta.

Seisokki oli niin kova, että Mira joutui nostamaan housuja poispäin minusta, ettei minuun sattuisi. Tämän tehtyään penis ponnahti pystyyn Miran kasvojen eteen, jolloin hän päästi yllättyneen ynähdyksen. Sihahdin häntä olemaan hiljempaa, etteivät muut kuulisi. Mutta nämä Miran sanat kuultuani aloin pohtia, josko hän olisikin neitsyt. Vai oliko mahdollisilla entisillä ollut sitten pienemmät kullit? No, eihän tuo minua haitannut. Miran kädet olivat vielä boksereissa kiinni, jotka hän nyt veti kokonaan alas.

Olimme molemmat nyt kokonaan alasti. Ajatus sai kehoni kihelmöimään jännityksestä. Tottelin tyttöäni ja istuuduin hänen viereensä. Suudellessamme Mira kaatoi vuorostaan minut sängylle makaamaan ja siirtyi itse jalkopäähäni. Hänen tarratessaan vihdoin kivikovana seisovasta kalustani kiinni olisin voinut tulla vaikka siihen paikkaan. Onneksi sentään en, mutta Miran kosketus tuntui taivaalliselta. Olin halunnut sitä niin pitkään. Miran hivuttautuessa päällään lähemmäs kulliani nappasin tyynyn pääni alle ja valmistauduin johonkin taivaalliseen kokemukseen.

Tunsin Miran hengityksen terskaani vasten. Mieleni teki komentaa hänet ottamaan se heti suuhunsa, mutta annoin Miran edetä omaan tahtiinsa. Saattoihan tämä tosiaan olla hänen ensimmäinen kertansa tai ainakin ensimmäinen suihinotto, jos ei muuta. Yhtäkkiä tunsin kostean kielen lipaisun terskallani. Penikseni värähti tahtomattani, ja odotin vain uutta käsittelyä. Nyt Mira uskaltautui ottamaan terskani hänen huultensa väliin, mikä sekin jo tuntui uskomattomalta.

En ollut edes masturboinut pitkiin aikoihin — ainakaan muistaakseni — joten en välttämättä kestäisi kovin pitkää käsittelyä. Mira pyöräytti kieltään terskani ympärillä ja painoi sitten päänsä alaspäin ottaen suuren osan kullistani hänen suuhunsa. Se oli täysin uskomatonta. Vaikkei hän tehnyt vielä mitään, se tuntui valtavan hyvältä. Kohta Mira aloitti varovaisen ylösalas-liikkeen päällään. Hän painoi yhä kädellään esinahkaani alaspäin, joka alkoi sattua hieman, joten siirsin kädelläni hänen kätensä pois.

Mira ei ehtinyt jatkaa kauaakaan, kun tunsin jo orgasmin lähestyvän. Ohjasin hänen päänsä pois, menin hänen päälleen makaamaan ja suutelin. Oikealla kädellä hapuilin laukkuani ja sen taskua, jossa kondomit olivat. Hetken päästä löysin paketin ja revin sieltä yhden. Otin kondomin Miran näkyville ja katsoin häntä silmiin. Hän nyökkäsi ja asettautui sängylle selälleen. Avasin paketin ja rullasin nopeasti viileän kondomin päälle.

Tulin Miran päälle makaamaan ja ohjasin penikseni hänen häpyhuulilleen. Mira oli onneksi kostea, joten kuivuus tuskin olisi ongelma. Painoin itseäni hitaasti sisään. Tunsin terskani olevan jo sisässä, kun Mira päästi varovaisen ynähdyksen.

Hän pyysi kuitenkin jatkamaan ja sen tein mielelläni. Kun sain koko varren Miraan, odotin hetken, että hänen paikkansa tottuisivat uuteen vieraaseen. Olimme lähetyssaarnaajassa, ja aloitin hitaan edestakaisen liikkeen. Kiihdytin varovaisesti tahtiani, kun huomasin, ettei Miraan sattunut enää. Annoin hänelle suukon ja jatkoin toimiani. Itse en ollut mitenkään erikoinen puhelija aktin aikana.

Tunnen itseni hölmöksi, jos alan sanoa satunnaisia latteuksia. Vaikkei vauhti ollut vielä kovin nopeaa, kavahdin noita sanoja. Helppohan se on siinä käskeä, kun itse makaa kuin lahna. En kuitenkaan antanut sen latistaa mieltäni, vaan aloin naida entistä nopeammin.

Oikeastaan ainoa syy, miksi en olisi halunnut kiihdyttää tahtia, oli se, että näin nopealla liikkeellä saisin oman orgasmini melko nopeasti. Nyt olin saanut varmistuksen aiemmin pohtimaani asiaan. Mira todella oli kireähkön tuntuinen, mutta se ei haitannut ollenkaan, päinvastoin.

Kuitenkaan näin nopeatahtinen rakastelu ei näyttänyt satuttavan häntä. Rakastelu… Täytyykö rakastaa rakastellakseen? Tunsin olevani melko lähellä omaa huippuani ja huomautin asiasta. Ehdotin tahdin hiljentämistä, mutta tämä ei näyttänyt olevan vaihtoehto. Vatsalihakseni alkoivat hiljalleen puutua nopeatahtisesta lantion heiluttamisesta.

Yhtäkkiä Mira siirsi oman kätensä naintivyöhykkeelle. Tunsin peniksessäni jotain värinää ja ymmärsin Miran hierovan klitoristaan. Aloimme molemmat olla melko hikisiä, mutta onneksi aktin huippu häämötti edessä.

Tunsin tutun kihelmöinnin ja jännityksen kohoavan peniksessäni. Olin aivan huipussa, mutta puristin itsestäni viimeisiä mehuja irti.

Heilutin lantiotani niin nopeasti, että sekosin välillä rytmissä, kun lihakseni eivät pysyneet mieleni tahdissa. Kihelmöinti peniksessäni yltyi entisestään Miran yhä masturboidessa itseään. Hetken kuluttua tunsin paineen purkautuvan ja hyvänolon valtaavan kehoni. Elimeni sykki Miran sisällä vapauttaen suuriksi määriksi kertyneen valkoisen nesteen.

Jatkoin yhä Miran naintia, joskin hitaammalla liikkeellä. Vain hetkeä myöhemmin Miran ruumis alkoi väristä taas ja hänen vatsalihaksensa jännittyivät kropan kaartuessa lievälle mutkalle. Mira päästi katkonaisen huokauksen suustaan, lopetti itsensä hieromisen ja valahti sängylle. Hetken makailtuamme päällekkäin vetäydyin varovaisesti Mirasta. Solmittuani kondomin solmulle ja vedettyäni sen vessanpöntöstä alas palasin huoneeseeni, jossa Mira oli jo pukeutunut.

Hän makasi sängyllä, täysin unessa. Kömmin varovaisesti hänen viereensä ja vedin peiton yllemme. Mira makasi kyljellään selkä minuun päin, joten kietaisin käteni hänen ympäri. Hetken päästä nukahdin hymyillen. Aamulla heräsin pahaan oloon ja päänsärkyyn. Hengitin raskaasti ja painoin otsaani kädellä. Yhtäkkiä muistin yön tapahtumat, mutta Mira ei ollut enää vieressäni. Ihme, etten ollut herännyt kirkkaaseen auringonpaisteeseen, joka tulvi huoneeseen. Puin päälleni hitain liikkein.

Olo ei ollut mitä parhain, mutta ei mitenkään kovin huono. Loppujen lopuksi en ollut juonut niin paljoa eilen. Huoneessa oli lämmin ja tunkkainen ilma, joten avasin ikkunan. Sieltä tulvahtanut raikas, viileä ilma oli kuin parasta lääkettä huonoon oloon. Laitettuani deodoranttia ja tarkastettuani hieman hiuksieni ja vaatteiden kunnon lähdin alakertaan.

Olohuoneessa ei ollut ketään. Keittiössä istui teekuppien äärellä nuoremmat naiset. Anna tervehti minua iloisesti, vaikka näytinkin varmasti koomaiselta. En mä sitä tarkottanu. Näytät siis ihan hyvältä. Punainen väri kohosi nopeasti nuoren tytön kasvoille. Anna meni hääräämään tiskipöydälle. Itse nojasin otsa pöytää vasten.

Ulkona oli kaunis ilma. Toivottavasti en ihan heti joutuisi samaan tilaan Miran kanssa. En ollut ollenkaan varma, millä fiiliksillä hän olisi liikkeessä.

Hän ojensi minulle teekupin. Kiittäessäni katsoin häntä suoraan silmiin ja hymyilin. Pian Anna kuitenkin käänsi ujostuksissaan katseensa pois. Kävelin ulos, missä muut istuivatkin jo laiturilla. Vuoropäin koko porukka makasi laiturilla, jalat vedessä. Kaikki olivat aivan kiinni toisissaan.

Mira tökkäsi häntä kyynärpäällä kylkeen. Istuuduin teekuppi kädessä laiturille. Paha olo kulki aaltoina lävitseni. Välillä oli hyvä olla, välillä ei. Nuokuin silmät kiinni ja maistelin teetäni. Kuuma juoma ei oikein maittanut näin lämpimällä ilmalla. Aurinko paistoi taivaalta ja ilma oli melko tyyni. Taivaanrannassa näkyi paljon pilviä. Tytöillä oli bikinit yllään, jolloin vilkaisin sivusilmällä tyttöjen muodot. Molemmilla oli samankokoisilta näyttävät rinnat. Ehkäpä B, mutta mitäpä minä miehenä niistä tietäisin sen enempää.

Ne olivat kuitenkin juuri sopivan pienet — tai isot, riippuu miten ajattelee, niin pienirakenteisille tytöille. Annalla oli kaunis vartalo. Lantio ei ollut erityisen leveä, sillä se näytti olevan kapeampi kuin omani. Hänen tummahiuksisella kaverillaan Sonjalla sen sijaan oli muutaman tuuman leveämpi lantio, joka sai hänet näyttämään naisellisemmalta.

Annalla oli yllään värikkäät, keltapunavalkoiset bikinit, kun Sonjalla oli mustat bikinit päällään. Katselimme, kun työt lähtivät rannasta soutelemaan muovisilla airoilla eteenpäin. Pelastusliivejä ei ollut, mutta toivottavasti niitä ei tultaisi tarvitsemaan.

0 responses on “Sex treffit iso mulkku pillussa

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *